Operatiivinen johtaminen ratkaisee onnistumisen. Kasvu koettelee koko avainhenkilöstön kykyä muuttaa suunnitelmat toimivaksi arjeksi. Aikaisemmin toimineella johtamisella ei voi saada aikaan uudenlaisia tuloksia ja kasvua. Myynnin ja markkinoinnin prosessien lisäksi kasvu haastaa johtoryhmän, talousjohtamisen ja esihenkilöiden valmiutta. Kannattamattoman toiminnan kasvattaminen ei yksinkertaisesti ole järkevää liiketoimintaa. Myynnin ja markkinoinnin panokset on syytä suunnata todistetusti kannattavan toiminnan skaalaamiseen.
Operatiivisen johtamisen kyvykkyys
Kokemus varmistaa onnistumisen
PULLONKAULOJEN TUNNISTAMINEN JA ETENEMISEN SUUNNITELMA
Kasvua tukevien prosessien tehot jäävät työkalupakkiin ilman riittävää osaamista. Kyvykkyyksien aukot löytyvät ja priorisoituvat yhdessä kokeneen asiantuntijan kanssa. Johtoryhmätyöskentelyn, esihenkilötyön tai talouden johtamisen kehittämisen tavoitteet, työnjako ja yksityiskohdat sovitaan yhdessä. Suunnitelmaan perustuva ohjattu kehittämistyö on tehokas oppimisprosessi.
KONKRETIAA JA OSAAMISTA
Valitulle osa-alueelle rakennetaan yhdessä kasvua tukevia toimintamalleja. Tuloksena syntyy esimerkiksi talouden rullaavan ennustamisen työkalut, johtoryhmän toimintamalli tai esihenkilöiden työkalupakki. Toimintamallit siirtyvät sujuvasti osaksi arkea kun työ tehdään yhdessä ja oma osaaminen vahvistuu matkan varrella.
SEURANTA - FOLLOW UP
Avainhenkilöiden sparrauksella varmistetaan uusien toimintamallien vakiintuminen. Samalla varmistetaan kyvykkyyksien jatkuva vahvistuminen. Seuranta tarkoittaa yksilö- tai ryhmäreflektointia, kokemusten jakamista ja yhdessä oppimista.

